torstai 3. heinäkuuta 2014

Mäkitreeniä Keinukalliossa

Tuo minun lista "ikuisuusprojekteista" on juoksuharrastuksen parissa paisunut melko pitkäksi, mutta nyt siltä voi yliviivata ainakin mäkitreenin Keravan Keinukalliossa. Keinukallio on entinen laskettelukeskus, jonka rinteet ovat vesakoituneet umpeen muutamaa raivattua frisbeegolf-rataa lukuunottamatta. Kuntoilijoita varten rinteeseen on purutettu noin 20m korkea pätkä (ylempi kuva), joka jatkuu ylös kapeana ja mutaisena polkuna. Toinen reitti huipulle kulkee mutkittelevampaa kivikkoista huoltotietä pitkin (alempi kuva).

Purutettua pätkää oli hyvä nousta.
Nousumetrejä Keinukallion "kierrokselle" Garminin mukaan kertyy noin 44 metriä, ja pituutta 0,7 kilometriä. Vertikaalitonni olisi siis vaatinut jo vajaan 16km lenkin. Itse lopetin leikin kesken 12. kierroksen jälkeen. Nousumetrejä oli tällöin kertynyt 518 ja pituutta koko harjoitukselle 8,25km. Sauvomalla rinteet rivakkaasti ylös ja juoksemalla alamäet harjoituksen keskisyke huiteli siellä 160bpm seutuvilla. Tästäkin huolimatta koko urakka ei tuntunut perus intervalli- tai tempoharjoitusta rankemmalta.

Huipulla 12. kertaa.
Toinen "ikuisuusprojekti, eli vertikaalitonni jäi siis vielä tälläkertaa toteuttamatta. Täytyy varmaan tehdä seuraavaksi täsmäisku Malminkartanon Jätemäelle jolla on käsittääkseni korkeutta parikymmentä metriä enemmän ja pituuttakin huomattavasti vähemmän.

1 kommentti:

  1. En tiedä oletko huomannut, mutta Keinukalliolla juostaan Keinukallio Hill Run 31.8. Reittiä ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon, mutta tarkoitus on juosta pari kierrosta Keinukallion huipun kautta. Muutenkin reitillä riittää nousua ja tasaisia pätkiä on ainoastaan lähdössä ja maalissa.

    Kisan pituus ei ole kuin 5 km, mutta sen minkä määrässä häviää, voittaa laadussa (=ne nousut). Itselle tämä varteenotettava kisavaihtoehto elokuun loppuun, ei niinkään kilpailuna, vaan hyvänä ja kuormittavana harjoituksena. Ja tokihan ne ylämäet täytyy myös kilpailumielessä ainakin kerran kokea...

    VastaaPoista